lauantai 9. elokuuta 2025

Punottu kori seinälle

 Punontaintoa on edelleen ja seuraavana olikin vuorossa kori seinälle. Tässä vaihekuvia korin teosta.





Tässä meni kuvat väärin päin. Laitoin helmiä tuonne väliin ja se kuva pitäisi olla vasta seuraavaksi.

Päättely on aina haasteellista, mutta suht hyvin sain reunat siistiksi.


perjantai 8. elokuuta 2025

Ruukkuja ja kukkia

 Kun selailin vanhoja nukkekotilehtiä, sieltä löytyi arkillinen kukkien lehtiä. Tein niistä melkein kaikki ja ne jäivät sitten odottamaan ruukkuja. Ostin Doll landiasta kolme ruukkua ja kaksi sopivaa löytyi omista jemmoista. Päällystin kaikki ruukut pellavanarulla ja koristelin hieman eri tavoin. Nämä tulevat boho-projektiini.




lauantai 2. elokuuta 2025

Punontaa

 Olen tehnyt viime aikoina erilaisia koreja. Punonta on kivaa ja innostuin tekemään pienen sinisen korin. Siitä se innostus sitten lähti. Sehän poiki sitten pyynnön tehdä ohje tuosta korista erääseen lehteen. Siitä sitten myöhemmin lisää, kun lehti on ilmestynyt.


Tästä innostuneena kaivoin esille yhden korin, mikä on ollut kesken jo monta vuotta.  Ensin mietin, puranko alun, minkä olin tehnyt, mutta jatkoin kuitenkin ja sain korin valmiiksi. Kori on tuo valkoisesta kalalangasta tehty.  


Seuraavaksi tein sitten saman tyylisen ruskeasta langasta ja sitten pienen pyöreän.

Seuraavaksi kokeilin heinästä ja langasta tehdä pyöreän ympyrän, vaikka tabletiksi pöydälle. Hauska kokeilu sekin.

Viimeisin kori on ruskealla langalla ja valkoisella paperinarulla punottu hieman erilainen kori. Siihen olen tosi tyytyväinen. Mitähän seuraavaksi keksisi?